Arkkityyppityöskentely kutsuu sinua yhdelle mielenkiintoisimmista poluista – itseesi tutustumisen prosessiin. Uutta ymmärrystä rakentavalle ja mytologista sekä tarinallista näkökulmaa käyttävälle matkalle.
Miksi olet sellainen kuin olet? Vastauksia voi löytää tutkimalla arkkityyppejä. Sinä olet ainutlaatuinen yhdistelmä voimavaroja. Tämä puolestaan vetää magneetin tavoin puoleensa tietynlaisia ihmisiä ja toistuvia kokemuksia. Ihmisen voimavarat näkyvät käyttäytymisessä monin tavoin. Monet käyttäytymismallit ovat muiden ihmisten tunnistettavissa, vaikka niitä ei itse huomaisikaan. Arkkityyppien tutkiminen auttaa tunnistamaan omia monikerroksisia ominaisuuksia ja piirteitä. Oman persoonan monimuotoisuus selkiytyy.
Pienryhmien, perheiden ja työyhteisöjen, arkkityyppiset voimavarat kietoutuvat mielenkiintoisella tavalla toisiinsa. Mikäli olet aina ollut valmis palvelemaan muita, on varmaa, että palveluksiasi kaipaavia elämässäsi riittää! Jos toimit johtajan tavoin, asettuvat muut joko haastamaan tai seuraamaan sinua. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä arkkityyppisen käyttäytymisen ilmenemisestä ja merkityksestä.
Arkkityyppinen rakenteesi muokkaa sinua ihmisenä. Tule tutkimaan tuota rakennetta pienryhmässä tai yksilöprosessina toteutettuna ja rakentamaan oma arkkityyppikarttasi. Opit tulkitsemaan omaa käyttäytymistäsi uudella tavalla. Opit myös uuden kielen, minkä jälkeen maailma ei enää näytä samalta kuin ennen.
Arkkityyppiprosessi rakentuu neljästä iltapäivästä sekä ohjatusta välityöskentelystä, jossa tutustut 12 pääasialliseen, elämässäsi voimakkaimmin vaikuttavaan, arkkityyppiin. Arkkityyppikartalla nämä asettuvat elämän eri osa-alueille ja näin alat ymmärtää valintojasi, haasteitasi ja käyttäytymistäsi vuorovaikutustilanteissa paremmin. Arkkityyppien tutkimisprosessi voidaan toteuttaa pienryhmässä tai yksilöohjauksena, jälkimmäinen myös osittain tai kokonaan etänä.
Katso Gabrielle Javier-Cerullin Ted Talk -luento ’Using Your Guiding Archetypes to answer ”Who Am I?”’ https://www.youtube.com/watch?v=xyOYM4XHVXI&list=RDCMUCsT0YIqwnpJCM-mx7-gSA4Q&start_radio=1&t=0












